Lähi-idän vesikriisi

Ihmissivilisaatio syntyi Lähi-idän vesistöillä. Kun muinaiset kaupungit kasvoivat tuhansista miljooniksi, maatalous laajeni tukemaan toimeentuloa, kauppaa ja elintarviketurvaa. Nykyään Lähi-idässä on kuitenkin vakava vesikriisi.

Vuosikymmeniä kestänyt huono vesihuolto, lisääntynyt väestö ja nousevat lämpötilat ovat heikentäneet alueen maaperää ja kuluttaneet sen rajallisia vesivaroja. Aikoinaan mahtavat joet ovat kuivuneet noroiksi, jotka on helppo ylittää kävellen, ja nämä kerran upeat vesiväylät katoavat silmiemme edestä.

Vuoteen 2050 mennessä kaikki Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maat ovat erittäin suuressa vesistressissä. Alueen makean veden saatavuus laskee 75 %, jos lämpötila nousee 4 astetta, ja monissa maissa lämpötilan odotetaan nousevan noin 5 astetta vuosisadan loppuun mennessä.

Ilmastonmuutokselle haavoittuvimmat ja vähiten sopeutumiskykyiset maat ovat myös eniten konflikteja. Sellaiset maat kuin Syyria, Jemen, Irak, Libanon ja Jordania ovat joko juuttuneet omiin konflikteihinsa tai naapurimaidensa väkivallan vaikutuksen alaisina. Yhdessä nämä tekijät pahentavat alueen vesikriisiä ja vaikeuttavat ilmastonmuutoksen torjuntaa.

Vesihaavoittuvuus:viittaa maan herkkyyteen, altistumiseen ja kykyyn sopeutua ilmastonmuutoksen negatiivisille vaikutuksille.

Valmius:maan kyky muuttaa investoinnit ilmaston sopeutumistoimiksi. Vesien turvattomuus uhkaa konfliktista pahiten kärsiviä maita, ja nämä kriisit voivat ylittää rajat.

On arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä ilmaston aiheuttama vesipula voi vähentää arabien BKT:tä 14 prosenttia.

Vuoteen 2070 mennessä ihmiset saattavat siirtyä punaisilta alueilta, joilla ilmasto muuttuu asumiskelvottomaksi, viheralueille. Lähi-idän maat kohtaavat monia ongelmia ja ovat erityisen herkkiä ilmastonmuutokselle. Energiamuutosten, veroleikkausten ja kansainvälisen huomion siirtyessä näiden maiden on kiireesti puututtava vesiturvallisuuskysymyksiin.

1950-luku toi Lähi-itään muutosmeren. Runsaat energiavarat, ulkomainen apu ja massiiviset kasteluhankkeet vauhdittivat kehitystä kuivilla alueilla ja aavikoilla. Vuosina 1950–2000 Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan väkiluku lähes nelinkertaistui, 100 miljoonasta 380 miljoonaan, mikä kasvoi nopeammin kuin millään muulla maailman alueella. Runsauden aikakausi johti maatalouden nopeaan laajentumiseen, mikä johti kastelualueiden merkittävään kasvuun.

Kun hallituksen maatalouspolitiikka yhdistyy väestönkasvuun, uusiutuvat makean veden resurssit alkavat heiketä dramaattisesti.

Siirtomaavallan jälkeisessä Lähi-idässä hallitusten pyrkimys omavaraisuuteen, nopeaan talouskasvuun ja modernisaatioon sai ne laajentamaan ja hallitsemaan vesivaroja. He rakensivat satoja patoja, joista osa on maailman suurimpia.

Padot ovat enemmän kuin pelkkä hydrologisten tarpeiden täyttäminen; ne ovat symboleja alueen voimasta ja potentiaalista. Egyptin Aswan High Dam ei tarkoita vain veden hallintaa, vaan se on suvereniteetin symboli.

Pohjaveden pinnan lasku ja nopea haihtuminen ovat lisänneet vesistressiä. Tästä huolimatta 2000-luvun alun padonrakennusbuumi asetti lyhyen aikavälin edut ja itsemääräämisoikeuden kestävän yhteistyön edelle. Vesipula on johtanut lisääntyneeseen rajat ylittävään vesistressiin alueella. Vuoteen 2021 mennessä Syyrian Eufratin alemman padon vedenpinta oli laskenut "kuolleen veden tasolle", eikä se voinut virrata normaalisti. Syyria ei pystynyt toimittamaan Jordanialle luvattua vesimäärää, minkä vuoksi Jordanialla oli samanlainen vesipula kuin Syyrialla.

Hallitukset jatkoivat veden etsimistä vastatakseen luomaansa kestämättömään kysyntään. Monet maat tukivat dieselpolttoainetta, mikä antoi maanviljelijöille mahdollisuuden pumpata pohjavettä syvemmältä. 1980- ja 1990-luvuilla pohjavedenottoaste Syyriassa, Jordaniassa ja Jemenissä oli saavuttanut kestämättömän tason.

Nykyään Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alue kärsii vuosikymmeniä kestäneen kestämättömän laajentumisen seurauksista. Padot ja maatalouspolitiikka ovat kuivattaneet legendaarisia vesiväyliä ja entisiä keitaita. Tigris-, Eufrat- ja Jordanjoet virtaavat nyt tuskin. Käsittelemätön jätevesi, harmaa vesi ja maatalouden valumat pahentavat makean veden niukkuutta ja saastuttavat rajallisia vesivarantoja.

Saastuminen ja suolaantuminen syövät pois sen vähän makeaa vettä, joka on jäljellä sekä pinnan ylä- että alapuolella. Jordaniassa, Jemenissä, Syyriassa, Libanonissa ja Irakissa monet akviferit eivät ole enää juomakelpoisia. Gazan kaistalla hanasta tuleva vesi on suolaista ja saastunutta. Palestiinalaisten ja israelilaisten tukemat rannikkoakviferit ovat juomakelvottomia liikapumppauksen ja jätevesien saastumisen vuoksi. Syyriassa pohjavesilähteiden fluoripitoisuudet ovat saavuttaneet myrkyllisen tason.

Kun vesivarat hupenevat entisestään ja vesilaitokset huononevat, valtion toimittama vesi on edelleen halpaa, mutta riittämätöntä ja vaarallista. Ennen kuin UNICEFin vesihanke saavutti paikkakunnat Saadaan Jemenissä vuonna 2023, vesi maksoi 10 dollaria kuutiometriltä. Sitä vastoin saksalaiset, joiden keskimääräiset vuositulot ovat yli 100-kertaiset Jemeniin verrattuna, maksavat vain noin yhden dollarin kuutiometriltä puhtaasta vedestä hanoistaan.

Edes kuljetettava vesi ei ole aina turvallista. Sitä ei usein säännellä tai säännellä, ja joskus se tulee laittomista kaivoista, mikä heikentää pohjavesivaroja entisestään. Tämän seurauksena vesivälitteiset taudit, kuten kolera, ovat tekemässä paluun. Vuonna 2017 Jemenin osuus maailmanlaajuisista koleratapauksista oli 84 % ja 2019 vastaavasti 93 %.

Vesivarojen niukentuessa ihmisten päivittäinen vedenkulutus laskee edelleen. Tutkijat käyttävät yleensä päivittäistä vedenkulutusta väestön perusvedentarpeen arvioimiseen, mutta monien ihmisten todellinen tilanne on paljon vakavampi kuin vedenkulutus henkeä kohti.

Vesitilanne on vielä huonompi alueen köyhille ja siirtymään joutuneille. Keskiverto amerikkalainen käyttää noin 380 litraa vettä päivässä. Kahdeksan minuutin suihku kuluttaa noin 65 litraa. Päivän likaisiin astioihin kuluu noin 76 litraa.

Politiikka ei ole pystynyt pysymään ongelman kiireellisyyden tahdissa. Vuotojen ja varkauksien vuoksi menetetty vesi – mitä vesiasiantuntijat kutsuvat "tulottomaksi vedeksi" - on hälyttävän paljon: noin 50 % Jordanian vedestä menee hukkaan, ja joillakin alueilla jopa enemmän. Naapurimaiden tiedot ovat heikkoja, mutta monet uskovat tilanteen voivan siellä olla vieläkin huonompi.

Vaikka maatalous on kutistuva ala monissa Lähi-idän talouksissa, se on edelleen valtava vedenkuluttaja.

Kasvavan vesipulan vuoksi paikallishallinnot ovat joutuneet katkaisemaan asukkaiden vesihuollon. Vaikka Irakin hallitus on toimittanut dieseliä, vettä, siemeniä, lannoitteita ja torjunta-aineita tuettuna tai ilmaiseksi, Irakin maatalousministeriö leikkasi maatalouskasteluja 50 prosentilla vuonna 2022. Rajan toisella puolella Pohjois-Syyriassa ja Itä-Syyrian autonomisella alueella Viranomaiset ovat säätäneet viljelijöiden vedenkäytön ja rajoittaneet viljelijöiden kasvattamaan tiettyjä kasveja 25 prosentilla maastaan.

Ihmisillä, jotka eivät voi luottaa maataloussektoriin, on myös vaikeuksia löytää töitä muualta. Ilman turvaverkkoa monet ryntäävät kaupunkeihin etsimään mahdollisuuksia. Mutta hallitukset kamppailevat selviytyäkseen nopeasta kaupunkikasvusta, ja työttömyys on jo kaksinumeroista koko alueella.

Kaupungit eivät pysty ottamaan vastaan ​​uusia tulokkaita, ja he pitävät heitä usein rikollisina. Vuonna 2017 Asad Abdul Amir al-Eidani valittiin Irakin Basran maakunnan kuvernööriksi kampanjaretoriikalla, joka syrjäytti nämä ulkopuoliset. Valituksensa jälkeen hän rajoitti laillisen asumisen kaupungissa niille, joilla oli todisteet omaisuuden omistajuudesta, ja väitti, että Basran "siirtolaiset" olivat vastuussa kaikesta kaupungissa tapahtuvasta rikollisuudesta. Tästä vastustuskyvystä huolimatta kaupungistumisen ja väestön syrjäyttämisen odotetaan vain lisääntyvän, kun ilmastonmuutos tuo mukanaan erittäin vaihtelevia sademääriä ja korkeita haihtumisasteita. Alueen vesivarat ovat kuivumassa. Toiminnan kustannukset normaalisti nousevat, mutta tie on olemassa.

Kestävä vedenkäyttö on ollut sukupolvien ajan juurtunut sosiaalisiin, poliittisiin ja taloudellisiin järjestelmiin. Hallituksen ja ihmisten välisen herkän tasapainon ylläpitämiseksi vesihankkeissa keskitytään lyhyen aikavälin vesihuollon lisäämiseen perusuudistusten sijaan. Jotkut hallitukset pitävät teknologiaa tai suolanpoistoa ratkaisuna. Asiantuntijat uskovat kuitenkin yleisesti, että suolanpoisto on kallista, energiaintensiivistä ja voi aiheuttaa ympäristöongelmia, eikä se riitä täyttämään maan yleisiä tarpeita. Pelkkä tekniikka ei riitä ratkaisemaan vesiongelmia. Jotkut maat ovat esimerkiksi asentaneet kehittyneitä työkaluja, kuten SCADA-järjestelmiä, jotka valvovat vedenpainetta ja virtausta reaaliajassa, mutta tekniikka on voimaton, jos poliittista tahtoa vesivarkauksien ratkaisemiseksi tai vuotojen korjaamiseksi ei ole. Siksi aluehallitusten on kiinnitettävä yhtäläisesti huomiota vesihuoltoon ja vesihuollon lisäämiseen sekä tasapainotettava uudistusprosessin kaikkien osapuolten edut.

(1) Palaa hedelmälliseen puolikuuhun

Vaikka tippakastelujärjestelmä ja maaperän kosteudenvalvontaanturit saattavat tuntua monimutkaisilta, ne ovat itse asiassa edullisia, vähän teknisiä vettä säästäviä ratkaisuja. Niiden menestyksellinen edistäminen edellyttää kuitenkin kansainvälisten avustushankkeiden yhteisten haasteiden voittamista. Jordanialaiset maanviljelijät käyttävät usein säästettyä vettä muihin tarkoituksiin, koska heillä ei ole motivaatiota ylläpitää vettä hankkeen päätyttyä, jolloin veden kokonaiskulutus ei vähene. Tämä paljastaa hankkeen rajoituksen, joka ei ole ratkaissut poliittisia kysymyksiä.

Uudistuksissa tulisi keskittyä veden hinnan nostamiseen, vesivarkauksien torjuntaan ja kiintiöiden rajoittamiseen, mutta tämä on vaikeaa maatalousmaanomistajien vaikutuksen vuoksi. Vuonna 2017 Jordaniassa järjestetyissä mielenosoituksissa ihmiset vastustivat selvästi veden hinnan nousua. Pakkokeinot ilman kannustimia tai vaihtoehtoja ovat rajallisia. Lyhyellä aikavälillä viljelijöitä on edelleen tuettava vettä säästävien järjestelmien käytössä, ja vettä säästävien viljelykasvien tukia voidaan tarvita, jotta voidaan vähentää riippuvuutta perinteisistä paljon vettä kuluttavista viljelykasveista.

Hydroponiikalla ja vertikaalisella viljelyllä on suuri mahdollisuus säästää vettä, sillä se käyttää vain 1-20 % perinteisestä maataloudesta. Jos uusiutuvaa energiaa voidaan käyttää, sitä odotetaan edelleen edistävän. Byrokratia kuitenkin usein estää näitä pyrkimyksiä. Hankkeiden tukeminen esteiden asettamisen sijaan voi tehdä niistä taloudellisesti kannattavampia ja kestävämpiä ja vähentää poliittisia riskejä. Veden kysynnän vähentäminen maataloudessa on poliittisesti vaikeaa, mutta välttämätöntä. Jordan WIT -projekti on vähentänyt kustannuksia merkittävästi yksinkertaisten ja tehokkaiden vettä säästävien toimenpiteiden ansiosta, ja kunkin säästetyn vesikuutiometrin hinta on vain 1/170 maatalousinvestoinneista.

(2) Jätevedestä makeaan veteen

Jäteveden uudelleenkäyttö on poliittisesti kannattava vesiensuojeluratkaisu. Jäteveden ja harmaaveden asianmukainen käsittely suojelee makean veden resursseja, lisää veden saatavuutta maataloudelle ja karjataloudelle, parantaa terveyttä ja hillitsee ilmastonmuutosta. Myös jäteveden käsittely vähentää välittömästi kasvihuoneilmiötä vähentämällä metaanipäästöjä. Tästä huolimatta jätevedenkäsittelylaitokset ovat riittämättömät useimmissa Lähi-idän maissa.

Jordania on poikkeus, sillä As-Samran jätevedenpuhdistamo palvelee 65 prosenttia väestöstä ja kattaa 80 prosenttia energiantarpeestaan ​​biokaasulla ja vesivoimalla. Käsitelty jätevesi syötetään kuningas Abdullahin kanavaan, mikä tarjoaa yli 100 miljoonaa kuutiometriä kierrätettyä vettä Jordanin laakson viljelijöille. Vaikka viljelijät olivat alun perin huolissaan kierrätetyn veden käytöstä, se on osoittautunut tehokkaaksi.

Jotkut yhteisöt tutkivat myös hajautettua jätevedenkäsittelyä, kuten keinotekoisia kosteikkoja, joiden etuna on alhainen energiankulutus ja alhaiset ylläpitokustannukset. Parannettu harmaan ja sadeveden keräys ja käsittely voi myös vähentää tulvariskiä ja lisätä vesihuoltoa. Jätevesien käsittelyssä on kuitenkin poliittisia haasteita. Korkeat kustannukset saavat monet poliitikot haluttomiksi investoimaan vesiinfrastruktuuriin. Vuonna 2018 Irakin hallitus käytti vesisektoriin vain 0,2 % budjetistaan.

Lisäksi jäteveden käsittely voi laukaista "NIMBY-ilmiön", jossa asukkaat pelkäävät, että puhdistamot vaikuttavat maan arvoon tai tuovat hajuja. Yleisön tietoisuuden lisääminen käsittelemättömän jäteveden riskeistä, hallitusten painostaminen ja yhteisöjen vakuuttaminen jätevedenkäsittelyn eduista ovat avainasemassa tämän prosessin edistämisessä.

(3) Ei vain vettä

1. Kaupungistuminen
Veden puutteen ratkaisemiseksi Lähi-idän on puututtava ilmastonmuutoksen peruuttamattomiin vaikutuksiin. Kun maanviljelijät voivat muuttaa pysyvästi kaupunkeihin, globaalit kaupungistumistrendit kiihtyvät, ja epäonnistumisella sopeutua kaupunkien kasvuun voi olla tuhoisia seurauksia.
Jos veden nälkäiset maanviljelijät muuttavat kaupunkeihin ja heidän toimeentulonsa ovat kaupungeissa laittomia, syntyy sosiaalisia jännitteitä. . Siksi vesiasiantuntijat kehottavat hallituksia tarjoamaan kansalaisille työmahdollisuuksia maatalouden ulkopuolella. Toisaalta, jos hallitukset voivat kehittää kaupunkeja kestävämmin ja osallistavammin, ne voivat muuttaa kaupungistumistrendit mahdollisuuksiksi sopeutua ilmastonmuutokseen. Tämä antaa Lähi-idalle mahdollisuuden siirtyä maataloustaloudesta muihin teollisuudenaloihin.

2. Rajat ylittävät suhteet
Uudistukset eivät ainoastaan ​​lisää luottamusta kansalaisten ja hallitusten välillä, vaan myös edistävät keskinäistä luottamusta yläjuoksun maiden, kuten Turkin, ja alajuoksun naapureiden, kuten Irakin, välillä. Parempi kotimainen vesihuolto vähentää tilannetta, jossa yläjuoksun maat syyttävät alajuoksun maita ongelmistaan.
Rajat ylittävän vesiyhteistyön parantaminen ei ole vain vettä. Taloudellisia ja poliittisia siteitä kehittämällä vesivarat voidaan muuttaa kilpailusta yhteistyöksi. Vaikka Turkki ja Irak ovat eri mieltä Eufrat- ja Tigris-jokien veden jakamisesta, maiden väliset taloudelliset ja poliittiset siteet saavat joskus Turkin vapauttamaan lisää vettä Irakiin.

3. Rakenna luottamusta ja kulje eteenpäin yhdessä
Vesiturvan lisääminen vaatii pitkäjänteistä suunnittelua ja yhteistyötä, mutta tämä on vaikeaa vähäluottamuksellisissa ympäristöissä, kuten Lähi-idässä. Luottamuksen jälleenrakentaminen edellyttää hallitukselta suurempaa läpinäkyvyyttä ja kansalaisten parempaa tietoisuutta muutoksen tarpeesta. Jordania nosti asteittain veden hintoja vuonna 2023, ja vastustus oli suhteellisen lievää johtuen laajasta julkisuudesta, jossa selitettiin uudistuksen syitä. Hallituksen tulisi nähdä kansalaisyhteiskunta kumppanina. Aktivistit, tiedemiehet ja akateemikot voivat tunnistaa saastelähteitä ja lisätä yhteisön tietoisuutta muutoksen tarpeesta.